Valokuvailta #27
Susanna Majuri
keskiviikkona 22.5.2013 klo 16.30-18.30
Lahden taidemuseo
Vesijärvenkatu 11 A
15140 Lahti
Museon pääsymaksu, Lahden valokuvataide ry:n jäsenille ilmainen
Järjestyksessään 27. Valokuvaillassa työskentelystään kertoo Valon houkutus - valokuvataidetta 2013 -näyttelyyn osallistuva valokuvataiteilija Susanna Majuri.
Valokuvataiteilija Susanna Majuri (s. 1978) tunnetaan taianomaisista kuvista, joissa vesi on usein keskeinen elementti. Toinen toistuva teema hänen teoksissaan on pohjoinen - maisema sekä mielentila. Majurin viime aikaisissa töissä ihmishahmot ovat esiintyneet kuvattuina vedenalaisessa maailmassa, missä raja sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä liukenee.
Majuri on valmistunut valokuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta vuonna 2004 ja Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjalta maisteriksi vuonna 2007. Majurin töitä on ollut esillä lukuisissa kansainvälisissä yhteis- ja ryhmänäyttelyissä vuodesta 2005 lähtien. Yksityisnäyttelyitä Majurilla on ollut mm. 2010 Suomen valokuvataiteen museossa ja 2011 valokuvataiteen museossa Belgian Charleroissa sekä Sogn og Fjordane taidemuseossa Norjassa. Hänen valokuvateoksiaan on mm. Tampereen taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman, Espoon modernin taiteen museon EMMAN sekä Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa. Lisäksi hän kuuluu merkittäviin kokoelmiin ulkomailla. Majuri kuuluu kansainvälisesti aktiiviseen Helsinki School taiteilijaryhmään.